Aquaverden tarina

Autan sinua voimaan hyvin! Tervetuloa!


Olen Kirsi Laakkonen, koulutettu hieroja (EAT) ja Aquaverden perustaja. Olen iloinen, että päädyit Aquaverden sivuille. Minulle on ilo tuottaa ihmisille hyvää oloa ja saada heidät voimaan hyvin. Olen toiminut hyvinvointialan yrittäjänä vuodesta 2009 lähtien ja teen tätä työtä suurella sydämellä. 

Sitä ennen seikkailin vuosia pitkin Etelä-Eurooppaa tehden töitä lähinnä matkailualalla. Vuonna 2000 palasin Suomeen ja työnsin tiukasti juureni tänne. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä minulla oli vaikea jakso elämässäni ja silloin oivalsin, kuinka kosketus ja empaattinen, lämmin läsnäolo hoitaa ja tuo hyvää oloa sekä keholle että mielelle. Sieltä kumpuaa halu auttaa myös muita voimaan hyvin. Kouluttauduin ensin koulutetuksi hierojaksi ja sen jälkeen olen käynyt lukuisia kursseja ja opiskellut erilaisia tekniikoita ja hoitomuotoja. Niistä uusimpana purentalihaskoulutus ja hierojan erikoisammattitutkinto (EAT), josta valmistuin lymfahierojaksi v. 2022.  

Luonto on minulle tärkeä ja saan siitä voimaa. Rakastan ulkoilmaa säällä kuin säällä. Liikun paljon, käyn kuntosalilla ja ryhmäliikunnoissa. Ulkolajeista nautin erityisesti patikoinnista ja pyöräilystä ja talvisin retkiluistelusta ja hiihdosta. Luen paljon, teen käsitöitä ja vietän aikaa läheisten kanssa.

Aquaverde



Aquaverde tarkoittaa turkoosia merta. Aquaverde on hoitola, jossa panostetaan yksilölliseen palveluun ja haluun saada jokainen asiakas voimaan paremmin niin fyysisesti kuin mielenkin tasolla. 
Toivotan Sinut tervetulleeksi voimaan paremmin merellisen hoitolan lämpimään huomaan!
Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän